keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Hapanta kermaa

Valmistujaisjuhlia varten tuli hankittua kahvikermaa, jonka päivämäärä tuli tiensä päähän. Muistin kuulleeni joskus jostain hapankermakakusta, johon voisin kerman hukata, joten lähdin googlettelemaan. Ensimmäisenä eteeni tuli Mimmin kakku, jota oli joku muukin tehnyt, joten arvelin sen olevan hyvää.



1 lasi munia
1 ½ lasia sokeria
1 lasi kermaa
2 lasia vehnäjauhoja
½ tl soodaa
½ tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia

Voitele ja korppujauhota vuoka. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita joukkoon kerma ja yhdistetyt kuivat aineet. Mimmin kakussa oli mausteena lisäksi inkivääriä, mutta sitä ei kaapistani löytynyt. Ainakin omasta taikinastani tuli melko löysää, mutta hyväksi se uunissa paistui. Paista kakkua uunin alatasolla vajaassa 170 asteessa vajaan tunnin verran. Koita tikulla kypsyyttä.

Käytin lasina Kartion isompaa, joka on vetoisuudeltaan 4 dl. Taikinaa riitti tavalliseen torvikakkuvuokaan sekä kahteen pitkän malliseen leipävuokaan. Se olisi silti mahtunut varmaan kahteen tavalliseen torvikakkuvuokaankin.

Niin, maku. Jeps, maukasta tuli vähän hapahkosta kermastakin :) Nyt on pakkasessa kerrankin jotain tarjottavaa, jos tulee joku kylään!

Ei kommentteja: