maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kuulumisia

Kesäloma (työttömyys) on alkanut. Valmistuminen on takana, nyt pitäisi alkaa etsiä kunnolla töitä. Ala kun vaan ei kovasti kiinnosta ja koen sen pelottavaksi. Ilon määrä oli kuitenkin ääretön, kun sain hakea paperin koululta ja sain sen tosiaan käteeni. 17 vuoden jälkeen koulunkäynti on hetkellisesti ohitse osaltani. Ajattelin vielä erikoistumisopintoja tai sitten vaihtaa alaa mahdollisesti kokonaan.

Opiskelujen päättymisen ohella on myös paikkakunta muuttunut. Keskisuuresta kaupungista pienen kaupungin pienen pieneen kylään. Mutta neliömääräpä kasvoikin 32:sta 70:een. Ja pihan kasvun suhdeluku on vielä suurempi :) Pihaan olen ihania kesäkukkasia ja salaattia on kaksi riviä pihan perällä. Kivikkomaan teko on aluillaan, mutta maa on täynnä muurahaisia ja niiden munia, yääk! Päätinkin kaivaa koko maan pois ja laittaa sen kokonaan uusiksi. Mietin vain, että vieläkö perennoja myydään vai jääköhän kukkamaan perustaminen ensi kevääseen...

Kosmetiikan suhteen kuuluu mm. sellaista, että tilasin vihdoinkin (opparin valmistumisen ja valmistumisen kunniaksi) kauan haaveilemani Coastal Scents Combo Set 1:n, joka siis sisältää paletit Metal Mania sekä Ultra Shimmer. Paletit ovat ihania ja ensimmäiset pari päivää niiden saapumisesta vain tuijottelin niitä :D Niissä on ihanan shimmeriset värit. Pakkelointi vaan on muutoin jäänyt vähemmälle ajan puutteen vuoksi sekä helteiden. Ihon kunto on huomattavasti parantunut nyt parin viikon aikana <3 Aiemmin kerroinkin ostaneeni Mary Kayn putsarin ja kosteutuksen, niitä on vieläkin jäljellä! Tosin käyttö ei ole enää niin säännöllistä, vaan käytän välillä jotain muita tuotteita. Mutta riittoisia tuotteita ainakin ovat. Mikrohiontasetin hankin myös ja käytin sitä n. kaksi kuukautta säännöllisesti kerran viikossa. Sittemmin unohtelin käyttää sitä ja huomasin, että ihoni alkoi voida paremmin. Harmittelen, etten ole ottanut vaihekuvia naamastani. Otin yhden kuvan, kun aloin käyttää MK-tuotteita, mutta sen jälkeen en ole ottanut.

Uudessa vanhassa kodissamme olemme tehneet pieniä remonttitöitä. Maalasimme yhden huoneen vaaleansinisen päälle Tikkurilan Ajopuu-värin. Tällä hetkellä työn alla on sauna. Mies halusi vaihtaa lauteet. Selatessani Harvian esitettä, luin kuvatekstistä, että seinät oli käsitelty jollain aineella. En ollut tiennyt, että paneleita voi sen ihmeemmin käsitellä millään. Nytpä seinissä on Supi Saunasuojan Mustamarja-väri. Kovin tumma pienen pieneen saunaamme, mutta pidän väristä ja sain tumman saunani. Valaistuksenhan se toki vaatisi uusittavan, mutta siihen ei nyt alettu.

Voi kunpa pääsisin takaisin bloggaamisen makuun! Tämä on kivaa touhua :) Viime viikolla löysin jonkun ihanan blogin, jossa tehtiin käsitöitä ja laitettiin puutarhaa, mutta en ole löytänyt sitä uudelleen. Kiinnostus kosmetiikkaan on ehkä hetkellisesti ihan pikkiriikkisen laimentunut ja muut kotoiluasiat kiinnostaa. Palataanhan astialle!

p.s. Huomasin, että olen saanut ensimmäisen lukijan ja olen siitä hämmentynyt. Jännittävää, että blogini on löydetty! Postaustahtini vaan ei ole kovinkaan lukijaystävällinen :/

Ei kommentteja: